torstai 23. lokakuuta 2014

ESN Ticino Weekend - Friday




Blogin puolella on ollut vähän hiljaista siitä yksinkertaisesta syystä, että Jane oli vierailulla niin en hauskanpidolta ehtinyt kirjoittaa mitään, kuvien läpikäymisestä puhumattakaan. Tänään sain kuitenkin osat viikonlopun kuvista käsiteltyä, joten nyt pääsette taas lukemaan kuulumisistani.


Viime viikon maanantai ja tiistai kului sängyn pohjalla. Keskiviikon ja torstain olin vielä puolikuntoinen ja voimat olivat loppu. Viikonloppuretki Ticinoon tuli siis sopivana piristyksenä.


Tällä kertaa lähdin Ticinoon ESN porukan kanssa ja matka taittui junan sijasta kahdella minibussilla. Lähdimme siis Perjantaina noin yhdentoista aikoihin ajamaan pilvisestä Zürichistä kohti aurinkoista Ticinoa. Olin ilmoittautunut matkalle yhdessä Tean kanssa, mutta tunsin ennestään retkelle lähtijöistä myös muun mussa Ticinohuonekaverini australialaisen Catherinen ja ruotsalaisen Axelin.


 Pitkän matkan ja maailman kolmanneksi pisimmän tunnelin jälkeen pysähdyimme Ticinon pääkaupunkiin Bellinzonaan. Ensimmäisenä suunnattiin tutustumaan keskustassa sijaitsevaan linnaan, jonka jälkeen kiertelimme pientä keskustaa.





 Kaupunki oli oikein suloinen, vaikka ei siellä kauheasti näkemistä tai tekemistä ollut. Päätimme Catherinen ja Tean kanssa mennä viihtyisän näköisen kahvilan terassille istuskelemaan. Kahvila ei kuitenkaan osoittautunut niin viihtyisäksi kuin luulimme, sillä tarjoilija ilmeisesti ärsyyntyi siihen, ettemme puhuneet italiaa joten asiakaspalvelu ei ollut mitenkään kamalan hyvää. No eipä siinä mitään, Coopin kautta suklaata hakemaan ja takaisin bussiin istumaan. 




Bellinzonan lisäksi pysähdyimme matkan varrella muutamaan näköalapaikkaan, joista yhdessä jotkut päättivät mennä uimaan. 







Illalla saavuimme Asconaan josta meille oli vuokrattu talo viikonlopuksi. Loppupäivä kuluikin sitten talossa syöden ja seurapelejä pelaten. Jaoin huoneeni seitsemän muun kanssa (Axel, Axel, Martin, Kristian, Hunter, Catherine ja Tea) ja olin kyllä onnekas, sillä huonekaverini olivat kaikki äärettömän hauskoja ihmisiä ja nukkuakin sai rauhassa, sillä kuorsaajia ei meidän huoneestamme löytynyt.






Kuvat: minä ja muut matkaajat, iso kiitos varsinkin Martinille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti