maanantai 17. marraskuuta 2014

+&-


 Olen täällä blogissa enemmän tai vähemmän hehkuttanut Sveitsiä ja täällä eloa. Eikä siinä, yksikään sana ei ole ollut valetta. Rakastan täällä oloa ja elämistä ja olen uskomattoman kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus tähän.  Päätin kuitenkin raottaa toistakin puolta Sveitsistä ja tehdä Sveitsin plussat ja miinukset postauksen. Tässä niitä plussia ja miinuksia nyt tosiaan olisi omasta näkökulmastani, sellaisia jotka vaikuttavat edes jollain tavalla omaan elämääni täällä Sveitsissä. 


+ ulkoilu ja ulkoilmaurheilu
Sveitsissä on ihan uskomattoman hyvät mahdollisuudet ulkoilmaurheiluun. Vaikka itse asun Zürichissä, eikä tässä kaupungissa oikein pysty haikkaamaan tai laskettelemaan, pääsen nopeasti näitä tekemään kauniisiin maisemiin Sveitsin upeilla vuorilla. Kauniit maisemat, urheilu ja ulkoilu yhdistettynä, mikä voisikaan olla sen parempaa. Muutenkin rakastan täällä tätä aktiivista elämäntyyliä. Sveitsiläiset tuntuvat olevan äärettömän urheilullisia. Tämä aktiivisuus tuo itsellenikin energiaa. Täällä vanhuksetkin juoksevat lenkkiä ja kiipeävät vuoria ja vielä minua paremmin. Pakkohan minunkin on siis harjoitella.

+yliopiston tarjoamat urheilumahdollisuudet
Urheiluteemalla jatkaen, on pakko kehua yliopistoni tarjoamia urheilumahdollisuuksia. Opiskelijakortilla pääsee salille, erilaisille ryhmäliikuntatunneille, tanssitunneille, pelaamaan pingistä ja vaikka mitä muuta täysin ilmaiseksi.  


+ kaunis luonto
Tämä liittyy hieman ensimmäiseen plussaan, joten jätän tämän lyhyeksi. Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että Sveitsin luonto on kaunis Alppeineen, mutta kaunista luontoa pääsee myös ihailemaan ihan suurimmissa kaupungeissakin. Itse olen asuinpaikkani puolesta onnekas, sillä asun ihan Zürich järven lähistöllä, joten muutaman korttelin kävelyn jälkeen pääsen ihailemaan järveä ja sen rannalla olevaa puistoa.


+vanhat rakennukset
Itse pidän vanhoja rakennuksia todella kauniina ja olenkin aina harmitellut sitä, kuinka Suomessa niistä ei pidetä niin hyvää huolta kun voisi, vaan usein ne korvataan uusilla. Sveitsissä onneksi säilytetty ja kunnostettu vanhoja rakennuksia ja jos Zürichin keskustassa liikkuu, niin näkeekin enemmän vanhoja rakennuksia kuin uusia.

+ avuliaita ihmisiä
Sveitsiläisiä (varsinkin Zürichiläisiä) pidetään usein töykeinä ja koppavina, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan he ovat äärettömän avuliaita ja mukavia. On totta, etteivät he näe vaivaa tutustuaksesi sinuun tai jutustele hirveästi tuntemattomille, mutta itse ainakin olen suomalaisena täysin tottunut tällaiseen käyttäytymiseen, amerikkalaisilla on kuulemma hieman enemmän ongelmia tähän sopeutumiseen. Mutta aina kun tarvitsee apua ja kysyy joltain, he auttavat parhaansa mukaan. Ja kun saksantaidot loppuvat kesken ja kysyn josko he osaisivat englantia, niin vastaus on usein: ”only a little bit” ja he auttavat parhaansa mukaan englannintaidoillaan, jotka usein osoittautuvat paremmiksi, kuin he väittävät.

+ kaikki toimii
Julkinen liikenne, koulutus, you name it! Ratikat ja junat tulevat ajallaan ja jos ratikka on minuutinkin myöhässä, siitä on ilmoitus App:issä joka myös kertoo miten päästä paikasta toiseen julkisia käyttäen ja antaa vielä kävelyohjeet pysäkiltä tarkkaan osoitteeseen halutessasi. Muutenkaan täällä ei ole kyllä ikinä ongelmia sen kanssa, ettei joku toimisi tehokkaasti tai kunnolla. Suomessahan asiat ovat aikalailla samalla tasolla ja itselleni ainakin tällainen elämäntyyli sopii paremmin kuin hyvin.

+ professorit
Suurin osa professoreista yliopistollani ovat todella hyviä luennoitsijoita. Luennoille on paljon mukavampi mennä, kun luennoitsijat oikeasti osaavat opettaa ja pitää luennot kiinnostavina.


+ paljon erilaisia tapahtumia
Täällä tuntuu jatkuvasti olevan erilaisia tapahtumia, kuten pop-up kauppoja tai ravintoloita ja pieniä konsertteja tms. Näistä esimerkkeinä on aiemmissa postauksissani mainitsemani Kafi Duzis ja Suomi pop-up. Tuntuu myös että jatkuvasti kävelee vahingossa johonkin, missä soitetaan alppitorvia tai jonkun bändin esitykseen. Varsinkin päärautatieasemalla on suhteellisen usein jonkinlainen tapahtuma piristämässä päivää. 



+ sijainti
Sveitsin sijainti keskellä Eurooppaa on mielestäni yksi maan parhaista puolista. Täältä on niin helppo lähteä viikonloppu- tai päiväretkelle Italiaan, Saksaan tms. eikä matkoihin kulu aikaa tai rahaa paljoakaan.
 
+ maan koko
Sveitsi on pieni maa, joka tekee sen sisällä liikkumisen helpoksi, vaivattomaksi ja nopeaksi. Aiempaan plussaan liittyen, toisiin maihin kulkeminen on nopeaa ja helppoa, sillä Sveitsin raja tulee suhteellisen nopeasti vastaan ihan sama mihin suuntaan lähtee ja toisaalta myös Sveitsin sisällä liikkuminen on myös ihanan nopeaa ja helppoa. Haikkaamaan, laskettelemaan tai ihan vain kaupunkireissulle pääsee vain muutamassa hassussa tunnissa. Koska olen Sveitsissä vaihdossa, haluan mieluummin matkustaa paljon Sveitsin sisällä ja oppia tämän maan kunnolla, kun käyttää jokaisen viikonlopun muissa maissa reissaten, vaikka onhan ne ulkomaanmatkatkin piristäviä aina silloin tällöin. 

-         Koulujärjestelmä
Täällä on yksi periodi puolessa vuodessa, eikä kursseilla näytä olevan paljonkaan projekteja tai ryhmätöitä. Opiskelu pitäisi siis tehdä itsenäisesti, lukemalla tenttikirjoja ja luentoslideja pitkin periodia. Itse en ole tällaiseen tottunut ja en oikein osaa opiskella tuolla tavalla, joten en tee koulun eteen hirveästi mitään tällä hetkellä ja todennäköisesti paniikki iskee sitten ennen tenttejä. Tämä ei kuitenkaan ole huonoin asia koulussa, vaan se, että suurin osa tenteistä on tammikuussa. Meidän on siis tarkoitus lukea tentteihin joulun aikana. Way to ruin Christmas.

-         Kallis vuokra
Usein saa kuulla valituksia siitä, miten kallis Sveitsi on ja eihän tämä mikään halpa maa ole, mutta suomalaisena en kyllä voi sanoa tätä kamalan kalliiksikaan. Kala ja liha ovat hieman kalliimpia kuin suomessa, ravintolat ovat suhteellisen samanhintaisia, tai kalliitakin löytyy paljon, mutta hyvälaatuisia ja hyvähintaisia ravintoloita löytyy myös helposti. Alkoholi, virvoitusjuomat ja suklaa puolestaan ovat esimerkkejä ruokapuolen tuotteista, jotka ovat huomattavasti halvempia täällä kuin Suomessa. Vaatteet ja muut tuotteet ovat mielestäni enemmän tai vähemmän Suomen hintaluokassa vaikkakin merkkituotteita täällä saa halvemmalla. Vuokrat ovat kuitenkin täällä todella korkeita, varsinkin tällaiselle köyhälle opiskelijalle.



-         Informaation puute
Vaihto-oppilaalle uuteen maahan tulo, asumisen järjestäminen, uuden koulun aloittaminen, vieraalla kielellä asioiminen ja kaikki muut muutokset ovat jo itsessään aika työläitä ja raskaita asioita, mutta Sveitsissä näistä selviämisestä ei tehdä kyllä yhtään helpompaa. Vaihto-oppilaita ei kauheasti informoida mistään, vaan kaikki pitää selvittää itse. Varsinkin aluksi se on aika uuvuttavaa, Suomessa olen kuitenkin tottunut siihen, että uusista oppilaista pidetään huolta ja heille opetetaan koulun eri käytännöt. Esimerkiksi viime viikon keskiviikkona minulla oli ensimmäinen tentti täällä. Tai välitentti oikeastaan, mutta sillä ei ole niin merkitystä. Tenttiin sai tuoda OECD model:in printattuna, mutta koko tänä aikana kun olen täällä ollut, ei minulle ole kerrottu missä voi printata asioita. Myöskään tenttikäyttäytymisestä ei ole kerrottu yhtään mitään, joten menin tenttiin tietämättä saanko lähteä heti tentin tehtyäni, millaisella kynällä tentti pitää tehdä (lyijykynä vai kuulakärkikynä), onko tentissä minimiaikaa mitä pitää istua tms. Tein tentin sitten kuulakärkikynällä, sillä näin jonkun muunkin tekevän niin… toisaalta näin myös ihmisiä lyijykynilläkin joten tiedä sitä sitten. Ja ilmeisesti minimiaikaa ei ole vaan tentistä voi vaan lähteä heti kun on valmis. Ehkä.


-         Liikennevalot
Tämä on nyt aika turha ja tyhmä valituksen aihe, mutta tulipahan mieleeni kun tulin juuri tuolta ulkoa. Eli puhun nyt nimenomaan liikennevaloista, joissa ylität tien ns. kahdessa osassa. Ensimmäiset valot vievät sinut tien keskellä olevalle tasanteelle ja toiset vievät sinut koko tien toiselle puolelle. Suomessa tällaiset valot on yleensä hyvin synkronoitu ja pääset kerralla ylittämään tien. Mutta ei täällä, odotat ensin ensimmäisien valojen vaihtumista, kävelet tien keskitasanteelle ja sitten odotat seuraavia valoja. Anteeksi nyt vain mutta eihän tuossa ole mitään järkeä?!

-         Byrokratia
Tuntuu, että tässä alussa joudun käymään paljon paperisotaa. Mene Kreisbüroon selvittämään, että miksi olet täällä ja että sinulla on varmasti lupa asua täällä. Lähetä kopio kansainvälisestä sairasvakuutuskortistasi, passistasi ja opiskelijakortistasi varmistukseksi, että sinulla on Sveitsissä toimiva vakuutus, muuten pakotamme sinut maksamaan Sveitsiläisestä vakuutuksesta. Lähetä selvitys tuloistasi ja todistus, että olet opiskelija, jotta tiedämme pitääkö sinua verottaa. Tuo pankkiin Ausländerausweis niin saat opiskelijan pankkitilin: Kreisbüro: kyllä tämä väliaikanen pankissa kelpaa, lopullisen saat 4-6 viikon sisällä.
Pankki: väliaikainen todistus ei kelpaa, odota, että saat virallisen.
Pankki: tämä virallinen ei kelpaa, sillä se on versio L, kun pitäisi olla versio B.

-         Sää
Kun täällä sataa, täällä sataa kunnolla ja lakkaamatta vaikka kaksi päivää putkeen.

+/- Ihmisten paljous
Välillä on ihanaa nähdä kun on paljon ihmisiä liikkeellä ja kaupunki tuntuu olevan kiireinen. Toisaalta se osaa myös olla ahdistavaa ja ärsyttävää, varsinkin kiireessä, sillä tuntuu siltä kuin sveitsiläiset eivät osaisi väistää muita ihmisiä tai tehdä tilaa heille.

+/- Ruoka
Sveitsiläinen ruoka voi olla jotain aivan taivaallista, kuten raclette ja fondue (tosin pidän fonduesta enemmän kun äitini tekee sen omalla tyylillään kuin ”oikeasta” sveitsiläisestä fonduesta) suklaasta puhumattakaan. Varsinkin tummasuklaa täällä on ihan vastustamatonta. Mutta ruoka täällä on myös usein erittäin raskasta ja sisältää paljon valkoisia jauhoja, kokojyvä pasta on esimerkiksi hullun kallista ja pienistä kaupoista sitä ei aina edes löydy. Koulun ruokaloissa varsinkin valikoima ei ole mikään maailman ihanin ja terveelliset vaihtoehdot puuttuvat usein kokonaan. Toisaalta ruoka on täällä suurimmaksi osaksi todella puhdasta ja tuoretta, eikä niissä ole paljon lisäaineita. Joten terveellistä ruokaa on helppo tehdä itse. 


Tässä nyt siis joitain mitä tuli mieleen ja mitä on tullut tähän asti täällä koettua. Onneksi plussia on kuitenkin miinuksia enemmän ja niiden painoarvokin on miinuksia korkeammalla. Ja toisaalta ne asiat mitkä täällä ärsyttävät opettavat minua vain arvostamaan niissä asioissa Suomea entistä enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti