keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Miniloma Milanossa




Sunnuntain sää enemmän kuin korvasi lauantain huonon kelin Milanossa. Aamulla säätiedotus näytti pieniä sadekuuroja ja puolipilvistä säätä. Aurinko kuitenkin hemmotteli meitä koko päivän. Huivi ja takki saivatkin lähteä pois päältä aikas vikkelään.



Aloitimme päivän aika hitaasti, nautittuamme hotellin aamupalan lähdimme ihastelemaan Castello Sforzescon linnoitusta. Kauniissa linnoituksessa on museoita ja siellä voisi viettää useammankin tunnin, itse emme kuitenkaan rajallisen ajan vuoksi lähteneet kiertelemään museoita vaan keskityimme rakennuksen ja sen takana olevan puiston ihailuun. Paikanpäällä oli myös jonkinlainen Expo, jota mainostettiin joka puolella paljon. Valitettavasti emme saaneet selville mikä tämä expo tarkalleen oli, sillä kaikki informaatio oli italiaksi. 






Castello Sforzescosta lähdimme kävelemään Duomolle ja ihastelemaan tuota kaunista kirkkoa. Itselläni oli mekko päällä, joten sujautin housut siihen mekon päälle kirkon edessä. Tämä kuitenkin osoittautui turhaksi, sillä lyhythameisiakin naisia näkyi kirkossa yllättävän paljon kielloista huolimatta. Olisimme vielä halunneet kiivetä Duomon katolle ihastelemaan näkymiä, mutta jono oli hirveän pitkä ja aika alkoi loppua kesken. Lähdimmekin siis jonosta etsimään hyvää ruokapaikkaa. 


Milano oli aivan täynnä kroatialaisia jalkapallofaneja


Lauantaina olimme syöneet vain pienet pizzat ja sunnuntaina ajattelimme pärjätä vain yhdellä ruoalla, joten päätimme syödä pitkän kaavan kautta. Löysimmekin kivan näköisen ravintolan (jonka nimeä en valitettavasti muista) ja tilasimme alku- ja pääruoan. Saimme kyllä todellakin kunnon italialaisen ruokakokemuksen, sillä ruokaa oli ihan hirvittävän paljon. Alkupalaksi tilasin sienirisottoa ja Adelinn tilasi katkarapupastaa, pääruoaksi taas valitsin vasikkaa ja Adelinn tonnikalaa. Kummallista kuitenkin oli, että Adelinille ruoat tarjottiin pöytään aivan kuin ne olisi ollut yksi annos ja minä taas jouduin odottamaan pääruokaani vähän turhankin kauan. Ei sillä, että minulla olisi ollut kauhea nälkä enää alkuruoan jälkeen, sillä alkuruoka oli ihan kunnon lautasellinen sitä risottoa ja olisi hyvin riittänyt yksinäänkin. Odottelusta huolimatta kokemus oli hyvä, sillä ruoka oli aivan taivaallista. Vatsat aivan pullollaan päätimme vielä lähteä ostamaan gelatot, sillä eihän Italiasta voi lähteä ilman, että on syönyt aitoa italialaista gelatoa. Herkut kädessä lähdimmekin jo suuntaamaan bussiasemaa kohti ja kotimatka alkoi.



Sveitsin ja Italian rajalla jouduimme pysähtymään passitarkastuksen vuoksi ja bussistamme ilmeisesti löytyi joku epäilyttävä ihminen ja jouduimme odottamaan rajalla tunnin. Saimme myös tietää, että siinä tunnelissa, minkä läpi meidän oli tarkoitus mennä, oli tapahtunut kolari ja jouduimme kiertämään sen, jonka seurauksena olimme kaksi tuntia myöhässä Zürichissä. Ei tämäkään Italian matka täysin mutkattomasti sujunut (vrt. tähän totaaliseen floppiin), mutta hauskaa onneksi oli. 

Ps. Luvassa on vielä Photo Diary postaus Milanosta, perinteiseen tapaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti