maanantai 12. tammikuuta 2015

I'm back!



VIHDOIN alkoi loma! Tällä kertaa siis ihan kunnollinen loma, eikä tarvitse siis lukea tentteihin tai stressata siitä, etten lue tentteihin. Tai no saa nähdä, sillä lähden Suomeen loman ajaksi (Sveitsistä nimittäin kaikki kaverit ympäri maailmaa) ja jos saan opettajilta luvan, saatan tehdä pari tenttiä loman aikana, jotta saan opintojani vähän etenemään. Mutta niistä en stressaa ennen kuin on niiden aika. 

Minun oli aluksi tarkoitus jatkaa siitä mihin jäinkin ja kertoa elämästäni ennen joulua. Tämä kuitenkin alkoi tuntua tyhmältä, sillä joulu ja uusivuosi ovat jo nyt aika vanhoja uutisia. Jotkut kavereistani alkoivatkin jo suunnitella kesää?! Itse olen kuitenkin vielä ihan joulutunnelmissa, (saattaa johtua siitä, että kunnon joulufiilis iski minuun vasta joulun jälkeen) joten kerronpas tähän väliin hieman joululomastani.



Viimeisen tenttini jälkeen (ennen joululomaa) lähdin Suomeen viettämään joulua perheen ja ystävien kesken. Joululahjojen ostossa olin ennätyksellisen laiska ja hidas. Normaalisti minulla on joululahjat ostettu jo hyvissä ajoin, mutta tällä kertaa minulla oli lahjoja ostettavana vielä 23 päivä. Onneksi suurimmat osat lahjoista oli ryhmä lahjoja ja pystyin tänä vuonna (viime vuonna) vaihteeksi antamaan vastuun niistä muille. 

Jouluaaton vietin erittäin perinteisesti perheen kanssa kotona, mummikin pääsi pitkästä aikaa Kemistä Turkuun jouluksi, joten seurassa ei kyllä ollut mitään valittamista. Joulu meni oikeastaan syöden ja löhöillen. Sen verran kyllä urheilimme, että kävelimme katsomaan joulurauhan julistuksen. Tuo kalorien kulutus ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna kaikkiin niihin herkullisiin kaloreihin mitä joulun aikana söin. Vaikkakin tänä jouluna söin kyllä poikkeuksellisen vähän suklaata, on tainnut tulla siitä lievä yliannostus täällä Sveitsissä :D. Salmiakki ja lakritsi puolestaan kelpasivat paremmin kuin hyvin, samoin kuin kala, joka on täällä kohtuuttoman kallista. 



Lomani oli vähän yli kaksiviikkoa pitkä ja pääosin se kuluikin kavereiden kanssa kahvittelusta, tapaninpäivän tansseista, lukioporukan perinteisestä jouluruokailusta ja poikaystävän ja perheen seurasta nauttiessa. Jotenkin kummallista, miten nyt kun näen kavereita Suomesta, tuntuu siltä, etten olisi ollut pois ollenkaan. Huomaan, että heistä tuntuu samalta, sillä vaihdostani ei hirveästi kysellä. Tästä kyllä nautin, sillä täällähän minä tästä kerron, sitä paitsi tämä on minulle arkea, joten paljon lisättävää minulla ei olekaan. Mieluummin puhun ja kuuntelen asioista, joita tapahtuu Suomessa. 


Uusivuosi meni erittäin rauhallisissa merkeissä. Valinnanvaraa olisi ollut vaikka kuinka paljon ja kutsuja juhliin enemmän kuin osasimme odottaa. Päätimme kuitenkin jättää nämä kaikki väliin ja viettää uusi vuosi kahdestaan poikaystäväni kanssa. Teimme hyvää ruokaa, kävimme kävelyllä, söimme suklaa fondueta jälkiruoaksi, kävimme katsomassa ilotulituksia lapsuudenkotini takana olevalta kalliolta ja seuraavana päivänä nautimme siitä, ettei ollut krapulaa.  2014 oli erittäin onnistunut, toivottavasti 2015 tuo tullessaan samanlaisia matkoja, ystäviä, naurua, onnistumisia ja uusia kokemuksia.



Uudenvuoden jälkeen tuli minulle todellinen paluu arkeen, sillä minun piti alkaa kunnolla lukemaan tuleviin tentteihin. Ja 7.1. lensin takaisin tänne Sveitsiin tekemään viimeiset tentit ennen oikeaa lomaa. Voitte vain kuvitella kuinka korkea lukumotivaationi on ollut;) Nyt olen kuitenkin kaikista tenteistä selvinnyt ja torstaina lähdenkin kohti Suomea.

Erittäin myöhästyneet joulut ja uudet vuodet kaikille!:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti