maanantai 9. helmikuuta 2015

Matkakuume


 
Noin kuukausi sitten minuun iski ihan mahdoton matkakuume, eikä loppua ole näkyvissä. Olen ollut sen verran onnekas, että olen pystynyt elämäni aikana matkustamaan suhteellisen paljon ja olen huomannut, että siihen jää koukkuun. Rakastan uusien paikkojen näkemistä, uusista kulttuureista oppimista, uusia kokemuksia ja tavata erilaisia ihmisiä.
Matkakuume ei siis ole mikään uusi tuttavuus, vaan se tulee aina tasaisin väliajoin. Yleensä sitä kuitenkin lieventää tieto tulevasta matkasta. Nyt ei kuitenkaan ole mitään matkaa suunnitelmissa, eikä sellaista toisaalta rahan puutteen takia olisi edes mahdollista toteuttaa. Olen ollut tarpeeksi onnekas, että vaihtomaa tuntuu jo ihan omalta kodilta, joten paluu takaisin Sveitsiin ei tuo parannusta matkakuumeeseen.
Päätin kiduttaa itseäni vielä hieman lisää ja käydä läpi 2014 matkakuviani.  Viime vuonna tuli matkusteltua paljon ja vuosi vaihtuikin ulkomailla.

    1. Australia






Lähdimme poikaystävän kanssa Australiaan vähän ennen vuoden vaihtumista ja 2014 vuoden alku kuluikin Australian auringon alla. Sain tutustua poikaystäväni vanhaan host-perheeseen ja nähdä rakasta ystävääni joka on niin rakastunut tuohon maahan, etten tiedä tuleeko hän koskaan sieltä takaisin. Kävimme Sydneyssa ja Brisbanessa, mutta suurimman osan ajasta vietimme ihanalla Gold Coastilla. Voi kunpa pääsisin takaisin tuonne aurinkoon. Itse en viihdy kovinkaan kauan rannalla maaten, kun taas poikaystäväni voisi viettää siellä koko loman. Gold Coast olikin juuri tästä syystä aivan täydellinen lomapaikka. Siellä on upeita rantoja, missä rentoutua, mutta myös paljon muuta tekemistä, kun kyllästyy loikoilemaan.

     2. Viro



Annoin poikaystävällenisyntymäpäivälahjaksi yllätysmatkan Tallinnaan. Herätin hänet aikaisin aamulla ja käskin pukea vaatteet päälle. Olin pakannut laukkumme valmiiksi ja piilottanut sen vaatehuoneeseen. Yllätyksekseni sain herran heräämään helposti ja jouduimmekin odottamaan bussia vähän oletettua pidempää. Poikaystäväni sai tietää matkakohteen ja suunnitelman vasta Helsingissä, kun istuimme taxiin. Vietimme Tallinnassa ihanan viikonlopun. Söimme hyvin, kävimme hieronnoissa ja kiertelimme kaupunkia. Tallinna ei ole näin suomalaiselle niin hirveän ihmeellinen matkakohde, mutta itselleni se oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun ehdin mennä satamaa pidemmälle. Kaupunki on kyllä uskomattoman suloinen ja viihtyisä. Ja plussaa tulee vielä siitäkin, että sinne on niin helppo ja halpa matkustaa.


3. Norja






Lähdin lukioystävieni kanssa MegaHupellukselle Hemsedaliin. Lyhyesti sanottuna kyseessä on siis iso laskettelureissu, jossa useita bussillisia suomalaisia nuoria lähtevät viikoksi laskettelemaan ja juhlimaan. Matka oli kyllä upea, en ollut ennen ollut Norjassa ja se kyllä yllätti kauneudellaan. Haluaisin kokea sen vielä kesällä ja päästä sinne haikkaamaan.
 Laskettelu Hemsedalissa ylitti odotukseni. Aurinko paistoi koko viikon ja rinteet olivat hyvässä kunnossa. Lähdimme tyttöjen kanssa joka päivä aikaisin rinteeseen ja laskettiin koko päivä.
Yleensä en ole kovin kova juhlimaan laskupäivän jälkeen, enkä ole suuri aprés skin ystävä, mutta tällä matkalla sain juhlat ja laskettelun hyvin yhdistettyä ja hauskaa kyllä oli! Mahtavat lasketteluolosuhteet, hauskat teemajuhlat tekivät reissusta mahtavan, mutta paras asia matkassa olivat ihanat ihmiset keihin pääsimme matkalla tutustumaan.


4.     Ruotsi




 
Päätimme poikaystäväni kanssa skipata normaalit Juhannuksen hulinat ja lähdimme Tukholmaan viettämään rauhallista Juhannusta. Olimme Tukholmassa vain päivän ja vietimme yöt laivalla, sillä Juhannuspäiväksi piti päästä perinteisesti omalle mökille herkuttelemaan juhannusruoilla.
Juhannus Tukholmassa oli oikein hauska. Kaupat ovat auki aamupäivästä, ja iltapäivästä menimme Skansseniin katsomaan, minkälainen perinteinen ruotsalainen juhannus on. Kovasti koitin tehdä itselleni sellaista seppelettä, kun lähes jokaisella ruotsalaisella tytöllä oli päässään, mutta minkäs sille mahtaa kun on syntynyt peukalo keskellä kämmentä. Jouduin siis tyytymään kukkaan korvan takana. Meillä oli niin mukavaa, että ajattelimme tehdä ensi vuonna samoin. Ensikerralla päivän voisi viettää vaikka Gröna Lundissa.

5. Sveitsi



 
Tämä oli varmaan kaikille selvää. Zürich on siis uusi kotini näin vaihdon aikana, mutta olen päässyt matkustamaan Sveitsin sisälläkin suhteellisen paljon. Mutta ei siitä sen enempää tässä postauksessa. 



6. Italia


 
Tähän kuuluu ESN Ticino Weekendin surullinen Italianreissu (lue: tästä) ja tietenkin kaksi reissua Milanoon (lue: tästä, tästä ja tästä).

Olen viimevuonna matkustanut normaalia enemmän ja olen kyllä niin kiitollinen siitä mahdollisuudesta. Toivon vain, että saisin tänäkin vuonna olla yhtä onnekas. Sekin riittäisi, jos pääsisin edes yhteen uuteen maahan.

- kaikki kuvat eivät ole minun ottamia, mutta jokainen on kyseisillä matkoilla otettu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti