maanantai 2. helmikuuta 2015

Vaihtoon haku



Useissa korkeakouluissa vaihtoon haku deadlinet joko lähestyvät tai ovat jo päättyneet ja olenkin kuullut useilta kavereilta tuskailua siitä, pitäisikö sinne vaihtoon hakea vai ei.
Vaihtoon haku on nykyään tehty hyvinkin helpoksi useissa kouluissa, joten itse hakemuksen tekeminen ei ole kovinkaan vaativaa. Vaativampaa siitä tekee epävarmuus ja pelko. Saanko kavereita? Tulenko nauttimaan siitä yhtä paljon, kuin ajastani Suomessa? Pärjäänkö vieraalla kielellä? Miten parisuhteelleni ja/tai ystävyyssuhteelleni käy? Olisiko järkevämpää vain keskittyä kouluun ja alkaa jo pikkuhiljaa valmistua?

Itselleni vaihtoon lähtö on ollut päivänselvä asia jo kauan. Se on ollut haaveenani niin kauan kuin vain osaan muistaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö samat kysymykset pyörineet omassa päässänikin ennen hakua. Vitkuttelin haun tekemistä ihan viimeisiin päiviin asti, siitä yksinkertaisesta syystä, että se pelotti minua. Päivääkään en ole kuitenkaan hakuani katunut. Nyt kun olen saanut noihin aikoinaan päässäni pyöriviin kysymyksiin vastauksia, voisin jakaa ne teillekin.

Saanko kavereita?
Lähes kaikki vaihto-oppilaista tulevat vaihtoon yksin, tästä syystä kavereita on suhteellisen helppo löytää. Varsinkin kun suurin osa vaihtoon hakijoista ovat sosiaalisia ihmisiä. Todennäköisesti kaikkia muitakin jännittää yhtä paljon kuin sinua ja kunhan uskaltaa avata suunsa ja puhua tuntemattomalle, ei vaihdossa joudu olemaan yksin. Ei kuitenkaan kannata pelästyä, vaikkeivät omanlaiset ystävät löydy ihan heti, vaihtareiden piiri on yleensä niin pieni, että kyllä ne oman henkisetkin sieltä pian löytyy.


Tulenko nauttimaan siitä yhtä paljon, kuin ajastani Suomessa?
Tähän kysymykseen ei ole mahdollista saada vastausta muuta kuin kokeilemalla. Olen huomannut, että suomalaisilla on usein tapana ottaa elämä hieman liian vakavasti, suunnitella asiat vähän liian tarkasti ja stressata päätöksistä mitä meillä on edessämme. Itse syyllistyn näihin piirteisiin ja pahasti, vaikka kovasti koitan oppia rennompaa asennetta elämää kohtaan. Elämässä tärkeintä on mielestäni hauskanpito ja elämästä nauttiminen, tämän vaatii välillä hieman rennompaa otetta elämään. Vaihtoon lähdössä tätä voi mielestäni soveltaa siten, että ei ota sitä niin vakavasti. Puoli vuotta tai vuosi menee ohi todella nopeasti, joten jos vaihtoajasta ei nauttisikaan yhtä paljon kuin ajasta Suomessa, ei se ole kuin pieni osa elämästä pois Suomesta. Ja jollei sitä kokeile, niin ei voi tietää jos siitä vaikka nauttisi enemmänkin kuin ajasta Suomessa. Päätös lähteä vaihtoon ei myöskään ole mikään maailman vakavin päätös, jos siellä ei tykkää olla, sieltä voi aina palata takaisin ja sekin on suhteellisen helppoa. 



 Pärjäänkö vieraalla kielellä?
Tähän löytyy vastaus samalla tavalla kuin aikaisempaan kysymykseen, eli kokeilemalla. Itse päätin heti, että aion parantaa saksankielen taitojani ja vaikka aluksi olinkin hyvin arka käyttämään kieltä, on minusta tullut rohkeampi joka päivä. Olen myös huomannut, etten opi kieliä kauhean hyvin koulussa. Opin kieliä kunnolla vasta sitten, kun pääsen oikeasti käyttämään niitä. Itselläni on sentään vahva englanti, jolla pärjään kun saksantaidot loppuvat kesken, mutta en ole kyllä tavannut yhtään ihmistä, joka ei ole pärjännyt, vaikka ainoa vahva kieli olisikin vain oma äidinkieli. Nimenomaan heillä kielitaito näyttää kehittyvän aivan uskomattoman nopeasti.

 Miten parisuhteelleni ja/tai ystävyyssuhteelleni käy?
Puoli vuotta tai vuosi menevät ohi niin nopeasti, että kaverisuhteet eivät ehdi tässä ajassa muuttua paljon mitenkään. Itse en melkein huomaa olleeni poissa ja ystävänikin sanovat samaa, tuntuu siltä kuin oltaisiin vasta nähty. Yllätyksekseni jopa ne ystävyyssuhteet, jotka olivat niin uusia, että olin niistä vähän huolissani, ovat pysyneet samanlaisina ja oloni ei ole ollenkaan ulkopuolinen missään porukassa. Jos ystävyyssuhde kuitenkin muuttuu dramaattisesti pienen erossa olon takia, se mielestäni kertoo paljon ystävyyssuhteesta. Sama pätee parisuhteisiin. Parisuhde tuskin on kovin vahva, jollei se kestä erossa oloa ja jos se ero tulee vaihtoon lähdön johdosta, niin tulisi se todennäköisesti joka tapauksessa. Itse olen ollut sen verran onnekas, että oma parisuhteeni on vain vahvistunut vaihtoni aikana. Poikaystäväni on ollut suurin tukeni ja kannustajani vaihtoasioissa. Aina kun ikävä iskee, tai epäilys siitä, että teinkö oikean päätöksen vaihdon pidennyksessä, hän muistuttaa minua, että minulla on ainutlaatuinen tilaisuus elämässäni ja minun pitäisi ottaa siitä kaikki irti. Meillä on aikaa olla yhdessä vielä koko loppu elämä. 


Olisiko järkevämpää vain keskittyä kouluun ja alkaa jo pikkuhiljaa valmistua?
Tähän kysymykseen suhtaudun myös se mielessä, ettei elämää kannata ottaa niin vakavasti. Elämä tuskin lähtee raiteiltaan, jos ottaakin opiskelun kannalta hetken vähän kevyemmin ja keskittyy elämänkouluun. Itse ainakin koen oppivani jatkuvasti hyödyllisiä ja tärkeitä asioita vaihdossa, vaikkeivat ne niinkään opintoihin liity. Vaihdosta on kuitenkin mahdollista tehdä hyvin opiskelupainoitteisen jos haluaa.
Useissa työpaikoissa arvostetaan työntekijöitä, jotka ovat käyneet vaihdossa, tai asuneet ulkomailla, sillä kansainvälisyys ja kielitaito ovat nykyään entistä tärkeämpiä taitoja työelämässä. On myös hyvä muistaa, että työelämässä ehtii olemaan todella monta vuotta, mutta silloin ei välttämättä olekaan enää mahdollista mennä ulkomaille asumaan, ainakaan yhtä huolettomasti, kuin näin opiskellessa. 



Vaihtoon lähteminen on itsensä haastamista ja uskon, että itseään ei pysty kehittämään, jollei välillä haasta itseään, mutta loppujen lopuksi päätös on aina henkilökohtainen. Vaikka itselleni päätös hakea oli oikea, ei se välttämättä ole sitä kaikille. Kuitenkin suosittelisin, että jokainen, joka vaihtoa edes harkitsee, täyttäisi hakemuksen, sillä siinä ei mitään häviä. Jos ahdistus kasvaa liian suureksi, tai ei muuten vaan huvita lähteä, eihän sitä vaihtopaikkaa ole pakko ottaa vastaan. Enemmän se harmittaa, jos ei teekään hakemusta ja haluaisikin lähteä, kuin se, että tekee sen ja jättää lähtemättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti